Kehittyvä puuhuolto Kainuussa
Kotimainen puuhuolto elää murroskautta. Venäjän asettamat puutullit uhkaavat tyrehdyttää tuontipuun virran idästä. Monet tehtaat ovat kuitenkin rakentaneet tuotannon kasvun juuri tämän tuontipuun varaan, joten nämä määrät on tulevaisuudessa korvattava kotimaisella puulla.
Lisäksi hakkuiden paino tulee siirtymään entistä vahvemmin harvennuksille ja turvemaille. Tämä merkitsee vaikeampia korjuuolosuhteita, korjuukustannusten nousua ja työmäärän lisääntymistä, joiden myötä kilpailu osaavasta työvoimasta kiristyy. Lisätäkseen kilpailukykyään, on metsä- ja puualan toimijoiden haettava uusia toimintamalleja.
Puuhuollon toimitusketjun kilpailukyvyn lisäämistä on tutkittu Jyväskylän yliopiston ”Kotimaisen puunhankinnan tulevaisuuden liiketoimintamallit”-tutkimushankkeella. Tutkimus osoitti, että kotimaisen puun toimitusketjussa on noin 21 miljoonan euron tehostamispotentiaali mm. moniasiakkuuden ja siirtopalvelujen kehittämisellä. Tehostamisen kautta saatavia hyötyjä olisi mahdollista käyttää esimerkiksi metsäkoneyritysten palkanmaksukyvyn parantamiseen.
Kainuussa tähän murrokseen vastataan metsäalan toimijoiden yhteistyötä tiivistämällä. Kainuun metsä- ja puutalouden työohjelma järjesti kesäkuussa 2007 Kehittyvä puuhuolto Kainuussa – tilaisuuden, jota jatkettiin yhdessä alan toimijoiden kanssa kahdella eri verkostoseminaaritilaisuudella. Näissä järjestettyjen aivoriihien tuloksena saatiin selville Kainuun puuhuollon suurimmat haasteet, joihin voidaan paikallisesti vaikuttaa:
1. työvoimapula ja alan imago
2. osaaminen verkostotoiminnassa ja liiketoiminnassa
3. asenteet, yhteistyön lyhytjänteisyys
4. turvemaiden puunkorjuu
5. toimialan kannattavuus
Kehittyvä puuhuolto Kainuussa - projektin päätavoitteena on verkostomaisen toiminnan ja ajatustavan aikaansaaminen Kainuun puuhuollon toimijoiden kesken. Projektin on tarkoitus tukea ja edesauttaa puuhuoltoa vastaamana nykypäivän ja etenkin tulevaisuuden haasteisiin, joita aines- ja tukkipuun korjuun määrien kasvu sekä metsäenergiapotentiaalin hyödyntämisen asteen nostaminen tuovat mukanaan.
Hankkeen määrälliseksi tavoitteeksi on nostettu miljoonan kuution lisäys vuosittaisiin ainespuunkorjuumääriin Kainuussa vuoteen 2013 mennessä. Koska tämä tarkoittaa nykyisellä toimintamallilla työvoiman kasvua noin 300 henkilötyövuodella, kilpailu etenkin osaavista työntekijöistä tulee lisääntymään. Kehittyvä puuhuolto Kainuussa - projekti etsii keinoja edistääkseen alan työvoiman saatavuutta ja markkinoi metsäalaa parantaakseen alan imagoa.





